10 syytä aloittaa jouluvalmistelut ajoissa


Tässä 10 syytä aloittaa jouluun valmistautuminen ajoissa, vaikka juhlapyhät tuntuvat olevan vielä kovin kaukana.

Miksi joulu stressaa? Minua ainakin tekemättömät työt aiheuttavat paineita. Ja jos tehtävälista on kovin pitkä vielä jouluviikolla ei ole todellakaan ihme ettei ehdi tulla sitä joulufiilistä.


1. Hanki joululahjoja pikku hiljaa

Lapset eivät varmasti pistä hanttiin, jos pyydät heitä kirjoittamaan toiveensa lahjalistaan jo ennen joulukuuta. Jos toiveissa on hittilelu, varmistat sen saannin hankkimalla sen ajoissa. Voit myös käyttää tarjouksia hyväksesi. Entä jos tänä jouluna hankkisi aineettoman lahjan?  Mieti myös pitääkö ihan kaikille kummin kaimoille ja yhteistyökumppaneille hankkia lahjat. Voisiko sukulaisten kesken sopia, että vain lapsille ostetaan lahjat. Ihan hauska tapa muistaa myös aikuisia jouluaattona on sopia, että jokainen tuo yhden lahjan arvolta x euroa. Kaikki lahjat laitetaan säkkiin ja jokainen poimii yhden lahjan sieltä itselleen. Muista myös pakata lahjat valmiiksi - joululahjavalvojaisissa voit sitten keskittyä glögin siemailuun, joululaulujen kuunteluun ja valmiin lahjapinon ihailuun.


2. Itse tehdyt lahjat

Oletko käsityöihminen? Nyt on aika kaivaa sukkapuikot esiin ja laittaa ompelukone laulamaan. Askartelija kerää syksyisestä luonnosta materiaaleja kransseja varten. Mitä jos valmistaisi itse tehtyjä saippuoita ja kynttilöitä lahjaksi.


3. Mieti mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä joulussa

Joulussa ovat tärkeitä perinteet. Mutta jos niiden noudattaminen saa vuodesta toiseen pinnan kiristymään, niin voisiko perinteitä jotenkin muuttaa. Onko jouluaatto ahdettu täyteen ohjelmaa eikä sille chillaukselle oikein tahdo jäädä aikaa? Pitääkö haudoilla käydä juuri jouluaattona? Voisiko kynttilät viedä jo edellisenä päivänä. Onko välttämätöntä paistaa sata karjalanpiirakkaa jouluaattoaamuna vai voisiko ne valmistaa jo aiemmin pakastimeen. Onko järkeä lapsiperheiden ajella koko aatto pitkin maakuntaa molempien isovanhempien luokse? Mitä jos aatto vietettäisiin tästä lähtien kotona ja isovanhempien vuoro olisi vaikka Tapaninpäivänä? Priorisoi mikä ehdottomasti kuuluu teidän jouluaattoon ja siirrä muu toiminta suosiolla toiseen ajankohtaan.




4. Täydennä keittiön kuiva-aineet ajoissa

Tarkista, että kaapissa on joulun mausteita (kaneli, neilikka, inkivääri, pomeranssinkuori, sooda). Puuroriisit, kuivatut hedelmät, rusinat, mantelit ja pähkinät voi jo ostaa valmiiksi.


5. Suunnittele joulun pyhien menu rauhassa

Jouluruokailuista on hyödyllistä pitää muistikirjaa. Mitä ruokaa aina jää? Mikä loppuu kesken? Tehdäänkö jotain jouluruokaa vain perinteen vuoksi? Voisiko juuri sen vaihtaa johonkin uuteen vaihtoehtoon? Jaksaako kukaan syödä aattona jälkiruokaa vai pärjätäänkö suklaakonvehdeilla? Mitä perheen vegaani voi syödä?


6. Ripusta jouluvalot ulos valmiiksi jo syksyllä

Tiedätkö sen tunteen, kun ripustat jouluvaloja pihalle ja ulkona on jo pakkasta. Se kun sormesi ovat jo aivan tunnottomat ja valoköynnöstä on vielä metritolkulla kiinnitettävänä. Vie ne jouluvalot ulos syyskeleillä! Paljon helpompaa! Ei sitä töpseliä tietenkään ole pakko syyskuussa pistokkeeseen työntää, mutta kyllähän piha / parveke näyttää niin paljon suloisemmalta jouluvalojen tuikkeessa.




7. Etsi kivoja joulureseptejä ja kokeile niitä pitkin syksyä

Netti ja keittokirjat ovat pullollaan mitä herkullisempia jouluisia ohjeita. Nyt on aikaa perehtyä niihin, tehdä testieriä ja samalla fiilistellä tulevaa joulua. Ja joulun leivonnaisia kannattaa muutenkin alkaa leipomaan ajoissa. Aloittaa herkuttelun vaikka pipareilla ja siirtyy niistä joulutorttuihin.


8. Hyödynnä pakastin

Joulukiireitä tasaamaan kannattaa valmistaa osa tarjottavista pakastimeen. Lanttu- ja porkkanalaatikon voi hyvin tehdä paistamista vaille valmiiksi. Saaristolaisleipä säilyy hyvin pakastettuna. Itse tehtyjä pipari- ja torttutaikinoitakin voi pistää pakkaseen. Kuivakakutkin tykkäävät pakastamisesta.

9. Säästä rahaa

Etukäteen valmistautuminen tasaa kustannuksia, kun kaikki joulun hankinnat eivät kasaudu samalle kuukaudelle. Ja voit toki myös säästää ihan konkreettisesti, jos saat hankittua jonkin hyödykkeen tarjouksesta tai valmistat itse.


10. Joulukuussa voit antautua joulutunnelman vietäväksi, 

kun olet lyhentänyt to-do listaa jo silloin, kun muut päivittelivät, että "eikö nyt ole vähän liian aikaista alkaa joulua miettimään"




Kommentit

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET