Pirunkakku - herkullinen suklaakakku


Herkullinen suklaakakku


Uusia reseptejä on kiva kokeilla. Aina niiden reseptien ei tarvitse kuitenkaan olla uusinta uutta leipomisen maailmassa. Välillä on hyvä palata perinne ohjeiden pariin.

Äidin keittokirja


Sain edesmenneen äitini vanhat keittokirjat sekä laatikollisen retroja ruokaohjekortteja. Kirjojen välistä löytyi myös äitini käsinkirjoittamia reseptilappusia. Lämmin läikähdys tuntui sydämessäni, kun tunnistin rakkaan äidin käsialan. Eräs ohjeista oli Pirunkakku. Omituinen nimi suklaiselle kakulle, mutta muistan miten tätä syötiin kotona 70-luvulla. 

Suklaakakku


Tykkään leipoa yksinkertaisista aineksista ja mahdollisimman helposti. Ja sitä tämä kakku nimenomaan on. Yksinkertaista ja hyvää! Lähes yhden kulhon taktiikalla selviää. Ei tarvitse  vatkaintakaan - kaikki ainekset vain sekoitetaan yhteen. Eikä aineslistakaan päätä huimaa. Ja parasta on, että kakkua pääsee syömään, kunhan on malttanut jäähdyttää sen huoneenlämpöiseksi.


Vanha pirunkakun resepti




Helppo sekoitettava taikina



Pirunkakku

n. 25 viipaletta  


5 dl            vehnäjauhoja

4 dl            sokeria

1 dl            tummaa kaakaojauhetta

1½ tl          leivinjauhetta

1 tl             vaniljasokeria

vajaa 1 tl    soodaa

2 dl            kerma/maito seos

2                munaa

125 g         voisulaa


Sekoita kuivat aineet kulhossa.

Sulata voi mikrossa.

Lisää kuivien aineiden joukkoon maitoseos sekä munat. Sekoita.

Lisää lopuksi voisula. Sekoita.

Voitele ja korppujauhota noin 1.8 - 2 litran rengasvuoka.

Nostele taikina vuokaan. Taikina on melko paksua. Tasoita taikina ruokalusikalla.

Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 60 minuuttia.

Kokeile tikulla kakun kypsyys. Kun taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsää.

Ota kakku uunista ja anna jäähtyä vuoassa kymmenisen minuuttia.

Kumoa kakku tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.


Pirunkakku



Kommentit

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET