Häivähdys joulua ja karviais-valkosuklaakakku
Ei uskoisi, että on elokuun alku. Aamulla oli vain muutama lämpöaste. Ei auta kuin vetää villasukat jalkaan ja neuletta päälle. Sielu ei anna vielä periksi laittaa talon lämpöpattereita päälle - nythän pitäisi vielä olla kesä. Kynttilän lepattava liekki luo sentään lämpöistä tunnelmaa ja kaakao kermavaahdolla lämmittää sisäisesti.
Sokeriliemi karviaiset
Siirsin meidän marjapensaat pari vuotta sitten parempaan paikkaan. Täysi tusina puskaa ja ihan lapiolla, melkoinen duuni. Tänä kesänä siirto on palkinnut runsaalla sadolla. Karviaisia ollaan syöty aina suoraan pensaista. En ole niille muuta käyttöä keksinyt. Nyt kun marjoja tosiaan tuli enemmän, niin säilöin osan sokeriliemeen. (Ohjeen nappasin täältä https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001010927.html Tosin ilman ohjeen muita mausteita. Tällä kertaa laitoin vain sokeria.)
Karviaisjuustokakku
Osan sokeriliemessä lilluneista karviaisista päätin jatkosijoittaa juustokakkuun. Purkin pohjalla oli vielä piparkakkuja, joten ne päätyivät pohjaksi. Kakkumassan makeutukseksi lisäsin valkosuklaan, karviaisten sokerilientä ja vaniljasokeria.
Karviaisten kirpeys, piparkakkujen mausteisuus ja valkosuklaan lempeys sopivat todella hyvin yhteen. Tuli ihan joulufiilis!
Karviais-valkosuklaakakku
(18 cm irtopohjavuoka)
Pohja:
100 g piparkakkuja
50 g voita
Täyte:
2 dl vispikermaa
175 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
0.5 dl karviaisten sokerilientä
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunanmehua
3- 4 liivatelehteä
n. 180 g karviaisia sokeriliemessä
Päälle:
n. 100 g karviaisia sokeriliemessä
vispikermaa
valkosuklaata muutama pala
vaniljasokeria
( hyytelösokeria)
Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
Murskaa piparit muovipussissa. Sulata voi.
Sekoita piparimurut ja voi. Levitä kakkuvuoan pohjalle ja laita
jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Sekoita sulatettu suklaa ja tuorejuusto. Lisää sokeriliemi ja vaniljasokeri.
Sekoita kermavaahto juustoseoksen joukkoon.
Purista liivatelehdistä vesi ja liuota kuumennettuun sitruunamehuun.
Lisää liivateseos ohuena nauhana kakkuseokseen.
Levitä kakkupohjan päälle valutetut karviaiset.
Lisää juustomassa päälle ja tasoita pinta.
Anna olla muutamia tunteja tai yön yli jääkaapissa.
Irrota kakku vuoasta. Lisää valutetut karviaiset kakun päälle keoksi.
Lisäsin karviaisten päälle hyytelösokerilientä muutamia lusikallisia.
Vatkaa kerma, sulata valkosuklaapalat ja yhdistä vaahtoon vaniljasokerin kanssa.
Pursota kakun päälle. Kakku oli niin pieni, että purkillisesta kermaa jäi
vielä reilusti yli. (Siihen kaakaon päälle, nam!)

Kommentit
Lähetä kommentti