Glögin seuraksi lihapiirakkaa
Rakastan glögiä pimeään vuodenaikaan! Sitä tulee juotua useampi litra ennen varsinaista joulua. Ensin se maistuu piparkakkujen ja joulutorttujen kanssa. Mutta koska glögi on melko makeaa - ainakin mehupohjainen - alkaa pian tekemään mieli jotain suolaista naposteltavaa kyytipojaksi.
Itse tehty voitaikina
Perinteinen lihapiirakka syntyy helpoimmin kaupan valmiista voitaikinasta. Mutta itse tehty voitaikina ei todellakaan ole vaikeaa valmistaa. Minä tein piirakkapohjan tällä kertaa perunavoitaikinasta. Luonnollisesti siksi, että edelliseltä päivältä oli jäänyt ylijäämä muussia jääkaappiin.
Perunavoitaikinaan tulee saman verran rasvaa, perunamuussia, jauhoja sekä lisäksi hiukan leivinjauhetta ja suolaa. Tällä periaatteella tein oman taikinani. Puolitin oman taikinani määrän tähän. Itse tein isomman satsin ja paiston joulutorttuja lopusta taikinasta.
Perunavoitaikina
250 g perunamuussia
250 g voita
250 g vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
Nypi kaikki ainekset kulhossa sekaisin. Muotoile taikinasta tiivis pallero, kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin ainakin tunniksi. Valmista sillä aikaa täyte.
Täyte
1.5 dl puuroriisiä
vettä
ripaus suolaa
Keitä riisit pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada ylimääräinen vesi pois. Jäähdytä.
Valmista sillä välin täyte.
450 g sika-nauta jauhelihaa
1 iso sipuli
2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 kananmuna
Paista jauheliha ja sipuli paistinpannulla ja mausta. Jäähdytä.
Lisää keitetty riisi ja kananmuna jäähtyneeseen seokseen.
Kauli taikinasta ohut levy. Siirrä taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 25 x 32 cm).
Kaada täyte taikinalevylle ja tasoita.
Leikkaa taikinasta ylimääräiset pois. Jätä kuitenkin kääntövaraa. Käännä ylimenevä taikina piirakan päälle reunoiksi.
Kauli loppu taikina ja ota vaikka tähti muotilla kuvioita. Asettele kuviot täytteen päälle.
Voitele kananmunalla reunataikinat ja tähtikuviot.
Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia 200 asteessa.
Kommentit
Lähetä kommentti