Joulumaman jouluelokuvat


Jouluelokuvat kuuluvat ehdottomasti minun joulutunnelmointiini! Vuosien myötä on tullut hankittua omaan elokuvakirjastoon melkoinen määrä joulu DVD tallenteita. Katson ne joka vuosi läpi syksyn koittaessa. Osa jouluelokuvista kuuluu kategoriaan kerta vuodessa riittää ja osa pyörii ruudulla useammankin kerran ennen joulua.

Parhaat jouluelokuvat


Nämä valitsemani jouluelokuvat kuuluvat kaikki useamman kerran ennen joulua ryhmään. Omia jouluelokuvia on kiva katsoa nimenomaan joulua odotellessa. Juuri silloin, kun tulee se fiilis, että nyt just tähän hetkeen sopii joululeffa!

Joulun pyhinä en enää omia tallenteita katsokaan. Silloin on kiva töllöttää television jouluohjelma tarjontaa. Ja mussuttaa jouluherkkuja sohvalla. Mielellään pyjamassa koko päivän. Villasukat jalassa. Kynttilän valossa. No, tiedättehän te, jouluystäväni...

Mutta mitä tapahtui joulupukille 1 - 3 (The Santa Clause 1 - 3)


Siis koomikko Tim Allenin hahmo on ehkä se ainut oikea joulupukki! Rakastan näitä kolmea leffaa yli kaiken. Erinomainen juonikuvio, mahtavaa joulutunnelmaa, huumoria, loistavat näyttelijät ja lavastukset ihan omaa luokkaansa. 

"Leluyhtiön omistaja Scott Calvin joutuu hyppäämään joulupukin saappaisiin, kun pukki putoaa hänen katoltaan ja kuolee." Voiko olla kummallisempaa ja kutkuttavampaa aloitusta elokuvalle? Vahva suositus, jos mietit minkä jouluelokuvan hankkisit itsellesi.

Elf

Tämä on myös mahdottoman jouluhenkinen ja hauska jouluelokuva. Will Ferrell lähes kaksimetrisenä tonttuna on hurmaavan sydämellinen ja hilpeä hahmo. Leffan huumori jaksaa naurattaa uudestaan ja uudestaan,

"Buddylle selviää, ettei hän olekaan oikea tonttu. Ja että hänen biologinen isänsä on joutunut tuhmien listalle." Ihana joulutarina joulun merkityksestä ja, että joulupukki on oikeasti olemassa. Klassikko elokuva ehdottomasti.

Loistavat naapurit (Deck the Halls)


Jos elokuvassa on näyttelijänä Danny DeVito se ei voi olla kuin hulvattoman hauska! Tämä on myös laadukkaasti toteutettu jouluelokuva. Ja tarina kestää aikaa. 

Pikkukaupungin vähän huumorintajuttoman jouluekspertin naapuriin muuttaa boheemiperhe. Perheen isä haluaa luoda jotain suurta ja päättää, että hänen talonsa jouluvalot näkyvät avaruuteen asti. Tästä alkaa naapurien kesken melkoinen joulukamppailu. Tykkään!

Skipataan joulu (Christmas With the Kranks)


Aah, jälleen Tim Allenin leffa. Tällä kertaa hän näyttelee Luther Krankia. Heidän tyttärensä muutti pois kotoa ulkomaille. Luther päättää, että tänä jouluna he lähtisivät vaimon kanssa luksus risteilylle ja skippaisivat koko joulun.

Hyvin rakennettu joulujuoni ja erinomaiset näyttelijät. Ehkä hiukan anti-jouluisesta nimestä huolimatta tämä jouluelokuva on huumoripitoinen ja loppujen lopuksi lämmin tarina yhteisöllisyydestä ja hyvästä tahdosta. Klassikko leffa.

Rakkautta vain (Love Actually)


Ei niin perinteinen jouluelokuva. Nimekkäitä näyttelijöitä vilisevä romanttinen ihmissuhde komedia, joka sijoittuu joulunalusaikaan. Kymmenen ihmisen tarinat linkittyvät toisiinsa rakkauden tiimoilta. 

Mahtavia näyttelijäsuorituksia mm. Colin Firthiltä, Emma Thompsonilta, Liam Neesonilta, Alan Rickmanilta, Hugh Grantilta ja Bill Nighyltä. Laadukasta brittiläistä tuotantoa, jossa on brittihuumoria ja vähän surumielisyyttäkin. Jos olet romanttisten elokuvien ystävä, niin tämä on sinun valintasi.

Ihmeellinen elämä (It's a Wonderful Life)


Mustavalkoinen Frank Capran ohjaama elokuva vuodelta 1947. James Stewart näyttelee Geoge Baileya, joka sai joulun arvokkaimman lahjan. 

Tämäkään ei ole mikään perinteinen jouluteemainen elokuva. Tässä on nimenomaan sitä joulun sanomaa. Kyyneleiltä ei voi välttyä elokuvaa katsoessa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Perinteinen klassikkoelokuva, joka kuuluu joka jouluun.

Napapiirin pikajuna (The Polar Express)


Ihanista ihanin animoitu joulusatu! Tarina kertoo pojasta, joka epäilee onko joulupukkia olemassakaan.Tapahtumat alkavat jouluyönä ja alkaa melkoinen seikkailu joulupukin kotikonnuille. 

Hieno, isolla rahalla toteutettu, tietokoneella animoitu jouluelokuva. On dubattu myös suomeksi. Katson tämän edelleenkin suomalaisena versiona, vaikka lapset ovat jo kasvaneet isoksi. Jotenkaan en osaa liittää tähän englantia ja tekstitystä. Sopii myös aikuiseen makuun. Joka kerta löydän tästä jonkin uuden näkökulman. Ja jos joskus tulee se tunne, ettei enää Usko, niin tämän elokuvan jälkeen löytää taas sen pienen lapsen sisältään, joka uskoo jouluntaikaan.

Joulutarina (Christmas Story)


Upea suomalainen jouluelokuva!! Lämminhenkinen ja koskettava tarina joulun hengestä. Mahtavia näyttelijöitä ja uskomattomat maisemat. Haluan ehdottomasti joskus käydä katsomassa tuota "joulupukin mökkiä" paikan päällä! Tämä on niin suomalainen, mutta toisaalta niin kansainvälinen elokuva kuin olla ja voi.

Tarinassa orvoksi jäänyt Nikolas-poika kasvaa Lapissa kyläläisten kasvattamana ja lopulta päätyy ankaran puuseppä Iisakin oppiin. Hieno tarina siitä miten joulupukki hahmo syntyi.

Joulupukki ja noitarumpu (Santa Claus and the Magic Drum)


Ja totta kai parhaimpien jouluelokuvien listaan pitää laittaa tämä!! Mauri Kunnaksen ohjaama ja käsikirjoittama koko perheen suomalainen animaatio jouluelokuva. Iloinen - pikkuväelle ehkä jopa hieman jännittävä - elokuva joulupukista, viivästyneestä joulupukin kirjeestä ja eräästä Vekarasta.

Elokuva kuuluu kaikkien perheiden perus jouluelokuviin heittämällä!

Mikä on sun lemppari jouluelokuva?


Löytyikö minun listasta myös sinun suosikki jouluelokuvia? Kerro mulle mitä leffoja ilman joulu ei ole joulu. Olisi kiva löytää uutta katsottavaa joulua odotellessa.

Tonttuterveisin
Anne




Kommentit

  1. Parhaat leffat ehdottomasti!

    Ps. saanko laittaa postaukseeni jossa mainitsen sinun joulublogin + esittelytekstin tämän postauksen kuvan? Kirjoittaisin siihen tietenkin että kuva on sinun blogistasi!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Huomasin taas, että taidan olla suomalaisen elokuvan ystävä, koska ainoat jouluiset leffat mitä tulee katottua joka vuosi ovat joulutarina ja joulupukki ja noitarumpu :)
    Yksin kotona -elokuvat on myös perinteisiä joululeffoja, mitä tulee katsottua jos niitä sattuu telkkarista tulemaan (aika usein sattuu tulemaan :D )
    Ja kaikenlaiset hömppäromanttisetleffat (joiden nimeä ei edes muista) joulutwistillä ovat kyllä ihan täydellisiä juurikin siellä peiton alla villasukat jalassa, kuumaa glögiä ja suklaata... Siinäpä hyvä suunnitelma tälle iltaa! :)

    VastaaPoista
  3. Yksin kotona leffat tulee myös katsottua joka vuosi, kun tulevat telkusta. Netflixin jouluhömpät, kyllä!! Mullakin aloitettu tämän vuoden Netflix maratooni. Mukavaa elokuvailtaa sulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET