keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Unelmainen kieputuskakku



Unelmatorttu on mun ykkösherkku! Se on niin helppo tehdä ja maistuu kaikille. Eikä se ole ollenkaan liian makea tai rasvaisen oloinen. Vaikka täytteeseen tuleekin rivakasti voita. 

Unelmatorttu tehdään yleensä kääretortun tapaan. Mutta kun kokoaa unelmatortun eri tavalla ja päällystää sokerimassalla, saa hauskan näköisen kieputuskakun.


Unelmainen kieputuskakku


4 munaa
1.5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
100 g voita
3 - 4 dl tomusokeria
1 muna
2tl vaniljasokeria

Päälle: 
sokerimassaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita jauhoseos munavaahtoon.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista noin 8 minuuttia 200 asteessa keskitasolla.
Kumoa taikinalevy kevyesti sokeroidulle leivinpaperille.
Irrota pohjapaperi.
Anna jäähtyä.

Valmista täyte.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi (noin 5 minuutin ajan). Lisää muna ja vaniljasokeri voivaahtoon ja vatkaa vielä hetki.


Leikkaa taikinalevyn reunat ohuelti tasaiseksi. 
Levitä täyte tasaisesti taikinalevylle. Säästä hiukan täytettä.
Leikkaa täytetty taikinalevy noin 7 sentin suikaleiksi.
Rullaa ensimmäinen kakkusuikale ja nosta rulla tarjoiluvadille.
Kierrä loput suikaleet palan ympärille isoksi rullaksi.
Laita rulla jääkaappiin kovettumaan tunniksi.
Kauli sokerimassa ohueksi levyksi.
Sivele rullan reunat ja päälliosa kevyesti lopulla täytteellä.
Asettele sokerimassa levy tasaisesti kakun päälle.
Leikkaa sokerimassasta ylimääräiset reunat pois.
Laita kakku uudestaan jääkaappiin.
Kieputuskakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Ripottele kakun päälle vielä tomusokeria ennen tarjoilua.




2 kommenttia: