Havuhiutale
Jouluksi on kiva tehdä myös pihalle koristeita. Erilaiset kranssit ovat varmaan kaikkein perinteisiä. Mutta niiden teko vaatii vähän viitseliäisyyttä. Ja mä en ihan aina jaksa olla sellainen. On kiva saada nopeasti aikaan tuotoksia.
Havuhiutale
Jossain olen nähnyt seinälle ripustettavia havusta tehtyjä lumihiutaleita. Tai hiutaleita oletan niiden olleen. Päätin kokeilla sellaista sitten itsekin.
Tähän ei mene paljon tarvikkeita eikä aikaa. Ja lopputulos näyttää melko mukavalta ulkona kasvihuoneen seinässä.
Näitä tarvitset
4 symmetrisen muotoista kuusen oksan päätä, noin 20 - 30 cm
12 pientä kuusen oksan haaraketta, noin 10 cm
Rautalankaa
Sivuleikkurit
Tee näin
Yhdistä ensin kaksi iso oksaa toisiinsa sitomalla oksan katkotut päät rautalangalla hiulan lomittain.
Liitä näihin kaksi muuta oksaa samallalailla lomittain äskeisiin oksiin, jotta muodostuu neljä hiutaleen sakaraa.
Käännä havuhiutale nurinpäin ja kieputa rautalangasta taakse ripustussilmukka.
Käännä hiutale jälleen oikein päin.
Kiinnitä lyhyistä oksanpätkistä hitaleen keskelle pienempi hiutale. Laitoin kolmen nipuissa ylös, alas ja sivuille.
Sitten vaan katkaiset rautalangan ja kieputat sen vaikka sinne havuhiutaleen taakse sen silmukan kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti