Täydellisen piparkakkutaikinan metsästyksen tulos


Piparkakut


Olen siinä mielessä kummallinen jouluihminen, että mulla ei ole luottoreseptiä piparkakkuihin. Äidin reseptiä en ole löytänyt. Muistaakseni kotona leivottiin piparkakkuja Saaran piparit nimisellä reseptillä. Ja ainut asia, jonka siitä muistan on, että siihen taikinaan tuli kahvia.

Kirjoitin piparkakkutaikinan metsästyksestä täällä Parhaan piparkakkutaikinan metsästys jo useampi vuosi sitten. Joten ongelma on edelleenkin akuutti.

Paraisten piparit?

Olen siis leiponut lukemattomilla piparkakkutaikina resepteillä. Eikä vaan ole löytynyt sitä oikeaa. Paraisten piparkakkutaikinan ohjeen nimeen vannovat monet. Mutta niissäkin on erilaisia muunnoksia. Mikä sitten niistä on se paras ja "oikea"?

Ennen kaikki oli paremmin


Löysin kirpputorilta Otavan Suuren keittokirjan vuodelta 1993. Tässä keittokirjassa ei ole miljoonaa piparireseptiä. Vain kolme: viipalepiparkakut, taikina piparkakkumökkiin sekä piparkakut.

Valitsin tämän piparkakut reseptin. Siinä on paljon yhtymäkohtia niihin kehuttuihin Paraisten pipareihin. Mausteita on minusta enemmän kuin niissä muissa versioissa, joita selasin. Ja maustepippuria!

Piparitaikina


Täydellinen taikina

Päävaatimukset mun täydelliselle piparkakkutaikinalle ovat

  • hyvänmakuinen taikina
  • helppo kaulia
  • taikina ei repeile siirrettäessä pipareita pellille
  • piparit pysyvät hyvin muodossaan paiston aikana
  • paistetun piparkakun maku on mausteisen hyvä

Ja nämä kriteerit täyttyvät tässä taikinassa!

Uskon, että täydellisen piparkakkutaikinan metsästykseni on nyt päättynyt. Kirjoitan tämän reseptin omaan reseptivihkoon tulevia jouluja ja kenties sukupolviakin varten. Ja kuka tietää - ehkä tästä tulee se "meidän äidin perinne piparkakkutaikina".

Täydellinen piparkakkutaikina


Piparkakut

1.5 dl        siirappia

2 dl           sokeria

250 g        voita tai margariinia

4 tl            kanelia

4 tl            inkivääriä

2 tl            neilikkaa

2 tl            kardemummaa

1 tl            maustepippuria

2               munaa

2 tl            soodaa

9 dl           vehnäjauhoja



Kiehauta siirappi, sokeri, rasva ja mausteet. Anna seoksen jäähtyä.

Lisää joukkoon munat ja jauhot (joihin on sooda huolellisesti sekoitettu).

Anna taikinan kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kauli taikina ohueksi levyksi jauhotetulla alustalla.

Ota muotilla taikinasta pipareita.

Siirrä ohuella lastalla piparkakut leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 6 - 8 minuuttia pipareiden paksuudesta riippuen.

Reseptistä tulee taikinaa 1.3 kg.


Resepti:

Otavan Suuri keittokirja 1993

Kommentit

  1. Oi, teillä on leivottu jo pipareita! Jouluun onkin enää 78 päivää. 😄 Meillä nuorimmainen teki viime vuonna kotitaloustunnin ohjeella taikinan. Oli ensimmäinen kerta, kun oli itsetehtyä taikinaa. Voisi kokeilla tänä vuonna tuota ohjetta, kun olet sen noin korkealle rankannut. 🥣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Joululainen, onpa kiva jos kokeilet myös tätä reseptiä! Meillä on nyt syksyllä oikein piparisesonki. Syödään niitä varmaan viikoittain😄 Ja sitten siirrytäänkin jo joulutorttuihin.

      Poista

Lähetä kommentti

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET