Vanhan talolyhdyn muodonmuutos
Mulla on pyörinyt terassilla kesät talvet musta talolyhty. Ajan kuluessa se on päässyt pahemman kerran haalistumaan. Mietin muutoin hyvä kuntoisen lyhdyn maalaamista. Musta ei oikein enää sovi meikäläisen sisustusmakuun.
Maalaaminen valkoiseksi olisi todennäköisesti tuhoon tuomittu idea. Yritin aikanaan maalata punaista lyhtyä valkoiseksi, mutta se punainen puski sitkeästi sieltä pohjalta läpi.
Vanha haalistunut lyhty |
Tuunattu lyhty
Viime vuosina on näkynyt paljon söpöjä keraamisia talolyhtyjä. Oon itsekin himoinnut sellaista. Ja varsinkin nyt, kun markkinoille on tullut piparkakkutalon näköisiä lyhtyjä!
Mutta koska mulla on jo lyhty, joka kaipaa vain hieman kunnostusta niin miksi en muuttaisi sitä todelliseksi joululyhdyksi.
Piparkakun ruskea
Ainekset muodonmuutokseen eivät maksaneet paljon. Spray maali taisi olla vitosen luokkaa ja tuo merkkauskynä vajaa kolme euroa.
Spray maalilla maalaaminen kannattaa tehdä ulkona ja poutasäässä.
Maalaustarvikkeet |
Maalasin lyhdyn ruskealla maalilla kolmeen kertaan. Suihkutin maalia ohuen kerroksen 15 sentin päästä, jotta ei tule valumia. Annoin maalin kuivua kunnolla suihkutusten välissä.
Lopuksi käänsin kuivuneen lyhdyn kyljelleen ja suihkutin maalia myös pohjaan sekä katon lippojen alle. Suhautin maalia myös tuosta isosta aukosta lyhdyn sisään nopeasti. Nämä osiot maalasin vain kahteen kertaan.
Kun maali oli kunnolla kuivunut, käänsin lyhdyn pystyyn ja suihkutin maalia vielä yhden lisäkerroksen.
Lopuksi jätin lyhdyn kuivumaan kunnolla ennen siirtoa sisälle.
Piparkakkutalon koristeet
Lisäsin vielä valkoisella pilkut ikkunoiden ja sydänkuvioiden ympärille.
Vakaalla kädellä ja luovalla silmällä varustettu saa lyhdystään vaikka kuinka komean piparkakkutalon. Mulla käsi vapisi eikä sitä luovuuttakaan ole siunaantunut.
Maalitussi
Muutama huomio vielä tuosta maalitussista.
- painele maalitussia todella monta kertaa paperia vasten ennen kuin ryhdyt koristelemaan, jotta maali valuu kynän kärkeen asti
- suunnittele koristelu etukäteen - tussin viivaa ei kannata alkaa korjailemaan
- jos korjailet vedettyä viivaa uusi kynänveto tuo ruskean pohjavärin esiin
- pohjavärin saat peitettyä töpöttämällä kynällä väriä
- pyyhi kynän kärkeä säännöllisesti paperiin, koska ruskeaa tarttuu kynän kärkeen
- pumppaa maalia kynän kärkeen säännöllisesti, jotta maali ei vähene kynästä kesken piirtämisen
Led kynttilä
Polta lyhdyssä vain led tuikkuja. Itse maalatut pinnat eivät ehkä kestä aidon kynttilän tuomaa lämpöä.
Todella hieno tuunaus! Aivan aidon piparkakkutalon näköinen! 👍🏻
VastaaPoistaKiitti! On siinä vähän piparkakkutalon näköä.
Poista