Kirpputorit Tanskassa kesäreissulla
Joulupukki ja Joulumama |
Tänä kesänä suunnistettiin mun miehen kanssa roadtripille Tanskaan pariksi viikoksi. Ja koska ollaan molemmat kovia kirpparifaneja, meidän matka koostui pääasiassa kiertelyistä kirpputoreilla eri puolilla Tanskaa. Maisemat ja nähtävyydet kuitattiin pikaisesti Hiacen ikkunoista.
Kirppu kirpputoriketju
Tanskasta löytää yllättävän suomalaisen oloisia kirpputoreja. Kirppu kirpputoriketjun perustajat ovatkin saaneet inspiraation suomalaisista kirppareista. Näitä Kirppuja on pitkin Tanskaa todella monella paikkakunnalla. Me käytiin mm. Helsingørissä, Roskildessä, Odensessa, Horsensessa, Aarhusissa, Aalborgissa ja Frederikshavnissa.
Tilat ovat siistejä, selkeitä ja valoisia. Hinnatkin mun mielestä kohtuu edullisia. Vaikka tosin aivojen oli vaikea käsittää hintoja Tanskan kruunuissa. Mulla olikin kännykkään tallennettuna valuutat kruunuista euroon. Loppumatkasta kruunuihin alkoi melkein tottua.
Kirpun myyjinä oli varmasti myös ammattikauppiaita kuten Suomessakin, mutta kiinakrääsää tuntui siellä olevan paljon vähemmän.
Jouluihmisen myyntipöytä |
Muita kirpputoreja Tanskassa
Tanskassa kirpputori nimikkeen alta löytyi usein Suomen näkökulmasta lähinnä osto- ja myyntiliikkeitä. Ne olivat isoja, hämäriä ja vähän suttuisen oloisia. Mutta myytäviä tavaroita oli valtavasti ja hinnat oli merkitty selkeästi kaikkiin tuotteisiin. Toisin kun Suomessa, jossa hintoja ei välttämättä ole kaikkiin merkitty ja hintaa tulee tiedustella myyjältä. Hintataso näissäkin oli mielestäni kohtuullinen.
Katukirppis
Satuttiin myös sopivasti yhdelle katukirppikselle. Sieltä lähti mukaan tuo alussa oleva joulupukki/joulumama pihakoriste. Hintaa kertyi 30 DKK eli noin 4 euroa, ei huono. Katukirppiksellä maksun pystyi suorittamaan käteisellä tai monilla oli käytössä myös MobilePay.
Joulukoriste ostokset Tanskasta |
Kirpparilöydöt
Jouluisia löytöjä puutarhatonttu patsaan lisäksi lähti mukaan nuo kolme yllä olevan kuvan mukaista koristetta. Tanskalaisten joulutyyli poikkeaa ehkä hiukan suomalaisesta. Tosin kesäaikaan oli vaikea saada käsitystä tanskalaisesta joulusta, koska joulujuttuja ei kovin paljon luonnollisestikaan näkynyt.
Muita löytöjä päätyi matkaan sitäkin enemmän.
Anne
Kommentit
Lähetä kommentti