Kesäkukkaistutuksen jatkojalostus jouluksi

Muratti


Kun loppukesä ja syksy koittaa sitä tulee heivattua kesäkukat kompostiin ja hankittua syyskukkia tilalle. Jos siellä sun ruukussa kasvaa myös muratti, niin ota ihmeessä se talteen.

Joulumuratti

Muratti sisällä

Muratti pärjää hyvin sisätiloissa vuoden ympäri. Kunhan et sijoita sitä lämpöpattereiden lähelle. Valon suhteen pärjää vähän varjoisemmallakin ikkunalla. Talvella sitä kannattaa suihkutella säännöllisesti. Eli melko vaivaton kasvi.

Muratin kasvatus joulukranssiksi

Jos sulla on vain yksi muratti kasvamassa siellä kesäkukkaruukussa, niin voit istuttaa sen sellaisenaan tulevaan joulukranssi ruukkuun. Istutat muratin vain ruukun keskelle ja pujottelet oksat kranssin runkoon. Minä taivuttelin kranssiin rungon metallihenkarista.

Jos haluat useamman murattikranssin, saksi emokasvista pistokkaita ja laita vesilasiin juurtumaan. Juuret ilmestyvät reilun kahden viikon kuluttua.

Kannattaa ottaa mahdollisimman pitkiä pistokkaita, jotta sulla on jo valmiiksi pitkiä oksia, joita alkaa kieputtamaan kranssin runkoon. 

Ota pistokkaita myös runsaasti, jotta saat tuuhean kranssin. Minä istutin yhteen ruukkuun kuusi pistokasta. Kolme molemmin puolin kranssia.

Ja kuten ylläolevasta murattikranssi pöheiköstä huomaat, tulet todennäköisesti olemaan omavarainen murattien suhteen myös kesäisin. Niin hyvin se kasvaa ja viihtyy sisällä. Tota mun emomurattia pitäis kyllä saksia vielä vähän lisää.


Murattikranssit keittiössä

Näistä murattikransseista tulee tosi sieviä, kun niihin laittaa vielä patterivalot ja vaikka jotain jouluisia kukkatikkusomisteita.

Terveisin
Anne


Kommentit

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET