Mitä kuuluu jouluruusu?

 

ruukkuun istutettu jouluruusu

Viime syksynä kaivoin meidän kukkapenkistä vanhan jouluruusun ylös ja istutin juurakot ruukkuun. Valtaisan jouluruusun kukinnan sijaan sain jouluksi yhden kukkivan kukan (sen toisen nupun popsi suuhunsa kasvihuoneessa vieraillut jyrsijä).

Jouluruusu projektin aloituksesta voit lukea täältä

Jouluruusuprojektin aloitus

Jouluruusun tilanne viime vuoden lopulla


Jouluruusun ensimmäinen vuosi

Vuoden vaihteen jälkeen säilytin jouluruusuruukkua peruslämmöllä olevassa vajassa. Ulos en tohtinut ruukkua viedä, koska pakkaskausi alkoi. Kävin tarkistamassa säännöllisesti, että multa ruukussa on kosteaa ja lorautin tilkan vettä silloin tällöin.

Kevään kynnyksellä siirsin jouluruusun kasvihuoneeseen ja melko pian ulos kasvihuoneen pohjoisseinustalle varjoon. Kevät aurinko nimittäin oli yllättävän tehokas lämmittäjä kasvarissa eikä mun jouluruusu tykännyt kirkkaasta auringonvalostakaan. 

Ruukku vietti koko kesän samalla paikalla. Sade huolehti kastelusta. Muutaman kerran kaadoin kastelukannulla vettä ruukkuun. Poistin myös muutaman huonoksi menneen lehden. En muistanut lannoittaa koko kasvukautena.

Nyt lokakuussa, kun on kulunut vuosi projektin aloituksesta, jouluruusu näyttää ulkoisesti hyvinvoivalta. Mikään ei ole käynyt sitä syömässä. Tai ehkä jyrsijät tykkäävät vain niistä jouluruusun nupuista. Ja niitähän ei vielä näy.

jouluruusu kasvihuoneen pohjoisseinustalla


Siirto kasvihuoneeseen

Luulen, että siirrän ruukun kasvihuoneeseen jälleen, mikäli näyttää siltä, että alkaa tulemaan pakkasia. Sitä ennen saa olla edelleen ulkona.

Kasvihuoneeseen siirron yhteydessä aion suojata jouluruusun tiheällä verkolla jyrsijöiden varalta. Taidan pyörittää myös pari kerrosta kuplamuovia eristeeksi ruukulle, jos pakastuu oikein kunnolla.

Eli jatkoa jouluruusun tarinaan varmasti seuraa.

Terveisin
Anne

Kommentit

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET