|
Valkoiset piparkakut |
Meidän suvun jouluperinteisiin kuuluu ehdottomasti nämä valkoiset piparit! Ja ei, nämä eivät ole Hanna tädin kakkuja! Ovat nimenomaan piparkakkujen nimellä, vaikka äiti nämä leipoikin aina pikkuleivän näköisiksi. Todennäköisesti siksi ettei jaksanut ison lapsilauman kanssa alkaa kaulimaan taikinaa.
Helppoa ja hyvää
Valkoisten piparien taikina syntyy nopeasti keittiön perusaineksista. Aikaa kuluu taikinan seisottamiseen jääkaapissa vuorokauden ajan. Sekä tietysti pikkuleipien pyörittämiseen seuraavana päivänä ennen paistoa.
Jos haluaa, voi kokeilla myös kaulita taikina tavallisten piparkakkujen tapaan ja ottaa sitten muotilla kuvioita. Itsellä ei hermo kestä, koska valkoisten piparien taikina tarttuu melko helposti kaulimeen ja alustaan kiinni.
Perinnemakuja
Älä pelästy taikinaan tulevaa rasvan ja sokerin määrää. Valmiit valkoiset piparit eivät maistu ollenkaan raskailta ja liian makeilta. Nämä ovat suussa sulavia ja mureita herkkupaloja, joiden syömistä ei voi vaan lopettaa! Ennen vanhaan on todellakin osattu tehdä reseptit terveysseikkoja huomioimatta.
Ja tässä, kuten monessa muussakin reseptissä suosittelen käyttämään nimenomaan voita. Margariinilla ei tule läheskään samanmakuisia valkoisia pipareita. Nämähän eivät kuulu päivittäiseen ruokavalioon, joten juhlahetkinä on sallittua herkutella.
Esivalmistelut
Ota voi ja kananmunat huoneenlämpöön muutama tunti ennen taikinan valmistamista.
Vehnäjauhoja ei kannata laittaa koko määrää, jos teet taikinan edellisenä päivänä.
Ja varoituksen sana: taikina on törkeän hyvää!!! Meillä lapset (ja minä) käydään napsimassa piparitaikinaa joka kerran jääkaapista.
Seuraavana päivänä ota taikinakulho lämpenemään huoneenlämpöön hetkeksi ennen kuin alat tekemään taikinasta pötköjä. Pyörittele taikinapaloista peukalonpään kokoisia palloja leivinpaperin päälle vieri viereen.
Kun kaikki pallerot ovat valmiina, laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Asettele valkoiset piparit pellille leivinpaperin päälle, mutta jätä reilusti kohoamisvaraa. Paina peukulla taikinapallon päältä vielä hieman.
Paista valkoisia pipareita uunin keskitasolla, kunnes ovat hennon vaalean keltaisia. Palavat helposti, joten vahdi paistotulosta. Anna valmiiden piparien jäähtyä pellillä ja siirrä vasta sitten säilytyspurkkiin tai rasiaan.
|
Äidin valkoiset piparit |
Taikinamäärä on iso. Siitä tulee ainakin 130 kappaletta valkoisia pipareita. Tarkkaa määrää en ole vielä koskaan pystynyt laskemaan, koska taikinakipolla käy veistelemässä raakaa taikinaa niin moni ennen paistoa.
Äidin valkoiset piparit
500 g voita
500 g sokeria
5 kananmunaa
n. 1 kg vehnäjauhoja
1 tl soodaa
Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
Lisää kananmunat sen jälkeen yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää vehnäjauhot, joihin on lisätty sooda.
Jos taikina tehdään edellisenä päivänä, ei tarvita kaikkia jauhoja.
Leivo taikinasta pötköjä ja leikkaa samankokoisiksi paloiksi.
Pyörittele palat palloiksi ja paina sormella vielä hiukan pallon päältä.
Paistetaan n. 200 asteessa hennon kellertäviksi. Paistoaika riippuu uunista. Meidän uunissa sopiva aika on n. 7 minuuttia.
Muita pikkuleipiä
Kommentit
Lähetä kommentti