Joulutähden pistokkaat

 

Joulutähden pistokkaat istutettuina ruukuissaan

Karsin varhain keväällä rankalla kädellä taas mun joulutähtiä. Ne on kovia kukkia kasvamaan ja tuntuu, että innostuvat vaan leikkaamisesta. Eli jos joulutähtesi on päässyt venähtämään jo liian suureksi, ei muuta kuin sakset esiin ja leikkaamaan kasvustoa.


Juurtuneet joulutähden pistokkaat

Pistokaslisäys

Viime jouluna sain punaisen joulutähden lahjaksi. Aiempi joulutähti on valkoinen. Joka on itse asiassa kasvatettu kolmesta mini joulutähdestä.

Otin punaisesta joulutähdestä muutamia oksia. Leikkasin lehtiparin alapuolelta, johon juuret muodostuvat. Oksat pääsivät pieneen kukkavaasiin keittiön ikkunalle. Juurtuminen oli todella hidasta! Pikkuhiljaa juuria kuitenkin ilmestyi muutamaan oksaan.

Edellisten pistokkaiden juurtumista tuskaillessani otin uudet pistokkaat joulutähdestä. Totesin, että olin tehnyt keväällä pistokkaan leikkaamisessa mokan. Juurrutettavaa pistokasta ei kannata leikata vanhoista joulutähden oksista! Leikkaa pistokas uudesta kuluvan vuoden kasvusta. Ja tietenkin oksan latvaosa. Nämä uudet pistokkaat juurtuivatkin muutamissa viikoissa.

Joulutähti vauvat

Joulutähden pistokkaat on nyt istutettu pikkuisiin ruukkuihin. Ole erityisen varovainen istutusvaiheessa. Juuret katkeavat todella helposti! Kastele multa, mutta älä hukuta pikkuisia taimia. Tarkista säännöllisesti, että multa on kosteaa. Juurtumisvaiheessa pistokkaat eivät paljon kastelua tarvitse.

Pimennyshoitoon

Pienet joulutähtivauvat ovat siirtyneet nyt pimennyshoitoon isompien joulutähtien (ja tulilatvojen) kanssa. Sehän meni niin, jotta joulutähti alkaisi kukkimaan (eli suojuslehdet värittyisi valkoiseiksi tai punaisiksi niiden keskellä olevien huomaamattomien kukkien ympärillä), joulutähti vaatii täydellisen pimeyden klo 17 - 8 välisellä ajalla.

Voit lukea joulutähden uudelleen kukittamisesta täältä Joulutähden pimennyshoito

Tämä joulutähtien uudelleen kukittaminen ei varmaan sovi ihan jokaiselle. On nimittäin sen verran aikaa ja vaivaa vaativaa hommaa!

Joulukukat hupun alla


Meillä olohuonetta koristaa tällä hetkellä näin koreat mustat jätesäkkiviritelmät. Näyttää jouluiselta, höhö😄 Ja kännykässä on hälytys aamuisin klo 8 ja klo iltaisin17 säkkien poistamisesta ja takaisin paikoilleen laittamisesta.

Mutta jos aikaa riittää, niin onhan tuota nyt kiva odottaa. En ole ihan täydellisesti maaliin vielä päässyt kukkimisen suhteen, Joskus kukkiminen on alkanut vasta tammikuussa, toisella kertaa muodostuneet kukat jäivät mahdottoman pieniksi. Mutta en lannistu, vaan täältä tullaan taas uusi joulutähtisesonki!

Terveisin

Anne

 



Kommentit

KATSOTUIMMAT POSTAUKSET