Kerkko kuusi in memoriam
Muistatko, kun päätin kokeilla istuttaa pienen metsäkuusen taimen ruukkuun joulukuuseksi? Jonka nimesin Kerkoksi. Kaksi joulua se sitten ilahdutti meitä. Viime talvi koitui Kerkon kohtaloksi.
Kerkko kuusi ja kuusenkerkät keskellä talvea |
Viimeinen talvi
Viime talvi oli täällä etelässä todella pitkä ja kylmä. Pysyvä lumikin taisi tulla jo marraskuussa. Ei ihan tavallista. Ja sitä talvea kesti maaliskuun loppuun saakka.
Kerkko ehti saada lumipeitteen päällensä ennen kuin siirsin kuusen kasvihuoneeseen odottamaan ensimmäistä adventtia eli pikku joulua. Pakkaskausikin oli alkanut.
Reilu viikkoa ennen joulukuun alkua siirsin Kerkon sisälle keittiöön terassin oven eteen. Siinä se oli ollut aiemminkin. Vähän vetoisa ja viileä paikka.
Jostain syystä kuusi alkoi kasvattamaan uutta kasvustoa. Kuusenkerkät ilmestyivät jo joulukuussa. Tämän takia jouduin pitämään kuusen sisällä pitkälle seuraavaan vuoteen. Olin malttamaton kevään tulosta ja päädyin siirtämään kuusen kasvihuoneeseen maaliskuussa. Yöpakkaset kuitenkin yllättivät. Ja koska en ollut suojannut kuusta hallaharsolla uudet kuusenkerkät pääsivät paleltumaan. Tuosta kuusi ei enää selvinnyt, vaan kuivui kesän aikana.
Mitä tekisin toisin
Meille oli asennettu ilmalämpöpumppu keittiöön syksyllä. Luulen, että se vaikutti osaltaan Kerkon innostukseen alkaa tekemään uutta kasvustoa keskellä talvea. Vanha paikka terassin oven luona ei enää ollutkaan niin viileä kuin aiemmin.Kuusta ei myöskään kannata tuoda sisälle lämpimään turhan aikaisin eikä pitää sisällä muutamia viikkoja pidempään.
Pitkä ja kylmä talvi taas vaikeutti kuusen siirtoa takaisin ulos joulun jälkeen. Sekä tietysti ne kuusenkerkät.
Kerkko ei ole vielä täysin kuollut, mutta on kovin surkea puolikuiva ranka. Kesällä kuuseen ilmestyi hiukan hennon vihreää uutta elämää. En raaskinut vielä siirtää Kerkkoa kompostin perukoille. Tuolla se nököttää omalla paikallaan kasvihuoneen nurkalla. Josko se siitä hiukan alkaisi elpymään. Mutta joulukuuseksi siitä ei enää valitettavasti ole.
Hyvästi Kerkko!
Anne Joulumama
Kommentit
Lähetä kommentti